Starsky Words of Challenge, tuttavallisemmin Lake

Koirat on se minun juttuni. Olen jo piestä pitäen jankuttanut vanhemmilleni, että haluan oman koiran. Aina jouduin kuitenkin tyytymään tätini Collieen, sekä muihin sukulaisten koiriin, jotka sain sitten välillä hoitoon meille. Sukulaisten koirien myötä opin paljon koirien hoidosta ja niiden käyttäytymisestä.
Vuonna 2011 päätettiin sitten hankkia oma koira. Vaihtoehtoina oli Australianpaimenkoiraa ja Berninpaimenkoiraa, mutta lehti-ilmoituksesta ja isäni serkun suosituksesta, päätimme ottaa Bordercollien. Meillä kun ei ikinä omaa koiraa ole ollut, niin emme tietenkään tajunneet kysellä syvimpiä onkaloita myöten koirien suvuista, käyttäytymisestä yms. muista asioista, jotka jokaisen pennunostajan olisi hyvä tietää. Tämän myötä meille sitten tuli Lake.
Starsky Words Of Challenge,  eli Lake (s.12.01.2011) on bordercollie uros. Lake on luonteeltaan kova ja aika vaativa koira. Ei ehkä ensimmäiseksi koiraksi paras, mutta minulle tarpeeksi haastava. Lake osaa myös olla huumorintajuinen ja saa perheeni välillä nauramaan tekemisillään. Eli ei hän niin kauhea ole miltä kuulostaa.
Lake on kastroitu keväällä 2014, ja sen myötä ollaan otettu huima harppaus koulutuksessa, kun koirakin jaksaa kuunnella, eikä viipottaa hajujen perässä.
Harrastimme Laken kanssa agilitya melkein 2 vuotta, ja ehdimme startata kisaurammekin, kunnes menin kuvauttamaan koiran. Epäviralliset lonkkakuvat kertoivat meille harmitukseksi, että tällä koiralla ei agilitya enää voi harrastaa. Se oli minulle aika kova pala, koska agility oli se meidän yhteinen juttu. Nykyään siis harrastamme rally-tokoa ja näyttää siltä, että koira sekä omistaja pitävät uudesta kivasta harrastuksesta.


Onnea on harrastaa koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti